Pop music research is sillier than in the 1950s

Törmäsin Facebookissa linkkiin, joka vei erästä tutkimusta esittelevään artikkeliin Guardianin sivuilla: http://www.theguardian.com/technology/2013/nov/25/pop-music-louder-less-acoustic . The Echo Nest -musiikkiteknologiafirman tekemässä määrällisessä tutkimuksessa tuntui olevan aika monta asiaa pielessä, mitä ei Guardianin toimittajakaan tuonut esille muutamaa sivuhuomautusta lukuunottamatta. Paras kommentoida sitä hieman, olkoonkin että tutkimuksen ja artikkelin tarkoitus lienee lähinnä viihdytys.

Suurin ongelma on tulosten yleistettävyys. Tutkimuksessa oli vertailtu 5000 suosituinta (tai "hotttest" kolmella t:llä, niin kuin Echo Nest asian ilmaisee) kappaletta vuodesta 1950 vuoteen 2013, minkä perusteella oli tehty yleisesti musiikkia koskevia päätelmiä ("musiikki on tullut vähemmän akustiseksi" jne.) - tai niin ne ainakin Guardianin sivuilla esitettiin. Artikkelin otsikko "Pop music is louder, less acoustic and more energetic than in the 1950s" jo pelkästään viestii hyvin varmaa tietoa. Musiikkia julkaistaan englanninkielisillä markkinoilla vähintään satoja tuhansia kappeleita vuosittain (Echo Nestin tietokannassakin on 36 miljoonaa kappaletta). Tällaisen aineiston perusteella ei voi väittää oikeastaan mitään yleisesti musiikista, voi korkeintaan miettiä, miten suosituin äänitemusiikki on muuttunut. Tämäkään ei oikeastaan kerro mitään, sillä pitäisi otta huomioon, että 5000 suosituinta kappaletta vuonna 1950 on eri asia kuin 5000 suosituinta kappaletta vuonna 2013, sillä musiikin tarjonta ja levitys/viestintäkanavat ovat laajentuneet huomattavasti vuodesta 1950. Pitäisi myös tietää kuinka suurta osaa yleisöä tuo 5000 suosituinta kappaletta koskee: kuinka monta % yleisöstä kuuntelee vuonna y vain 5000 suosituinta äänitemusiikkikappaletta? Itse epäilen, että jo vuonna 1950 5000 suosituinta kappaletta eivät ole tyydyttäneet kovin suurta osaa yleisöstä, puhumuttakaan siitä kuinka hajautunutta pelkän äänitemusiikin kuuntelu on vuonna 2013. Sen osan yleisöstä, joiden musiikkimausta 5000 suosituinta kertoo jotain, täytyy olla melko pieni. Vaikka olettettaisiin, että aineisto kertoisi edes jotain yleisesti musiikin muutoksesta, vilisee tutkimus virheitä.

Musiikin iloisuutta koskeva tieto vaikutta huonolta vitsiltä, sillä se perustuu "asiantuntijoiden" mielipidettä matkivan algoritmin päätelmiin siitä, mikä raita on iloinen ja mikä surullinen. Iloisuuden ja surullisuuden osalta ollaan hyvin subjektiivisella maaperällä. Myös yhden ihmisen mielipide kappaleen surullisuudesta voi muuttua monta kertaa tämän elämän tai jopa kappaleen aikana. Eri ihmisten käsitykset surullisuudesta ovat myös varmasti hyvin erilaisia. Eli käppyrä ei kerro mistään mitään. Musiikin mekaanisuuden osalta voi todeta saman suuntaista: ehkä algoritmien mukaan musiikki on tullut mekaanisemmaksi, mutta subjektiivinen, sopeutuva ja "virheitä" suodattava ihmiskorva voi kuulla epämekaanisen musiikin mekaanisena ja vice versa.

Entä akustisuus/sähköisyys: Tietysti on aika itsestään selvää musiikki on tullut sähköisemmäksi viimeisen 60 vuoden aikana, kun sähköisiä soittimia on keksitty ja ne ovat yleistyneet. Toisaalta sähköisen ja akustisen soittimen ero ei ole itsestään selvä, mitä tutkimuksessa ei lainkaan tuoda esiin. Onko mikitetty akustinen kitara sähköinen soitin? Entäs theremin? Entä syntikka, digitaalinen sellainen, joka voi soittaa samplattua akustista instrumenttia? Sama pätee myös sample-musiikkiin, joka on hyvin yleistä etenkin viime vuosikymmenillä. Ihmiskorva ei myöskään välttämättä huomaa eroa esimerkiksi akustisen ja sähköisesti tuotetun taputuksen välillä

Musiikin orgaanisuutta koskeva tulos toistaa paitsi mekaanisuuden ja akustisuuden problematiikan myös ideologian, jonka mukaan sähköisillä soittimilla ei voisi tuottaa orgaanista tai epämekaanista musiikkia.

Musiikin äänenvoimakkutta käsittelvä tulos kertoo vain aineisto kappaleiden masteroinnin äänenvoimakkuudesta, ei siitä, millä äänen voimakkuudella kyseisiä kappaleita on soitettu oikeasti soittimilla (luulen, että 1970-luvulla on tehty tässä maailmanennätykset). Pitäisi myös ottaa huomioon mm., että äänentoiston taajuusspektrit ovat muuttuneet paljon 50-luvusta, ja musiikki on masteroitu oman aikansa laitteille, eli aineisto ei ole yksinkertaisesti vertailukelpoista.

Musiikin nopeus on myös subjektiivinen ja suhteellinen eli historiallinen tekijä, musiikin nopeuden kokemus vaihtelee jatkuvasti, minkä kaikki muusikot tietävät. Energisyys taas on niin monitulkintainen käsite, että siitä ei pitäisi esittää mitään päätelmiä, etenkin kun osa sen tekijöistä tutkimuksessa perustuu edellisiin kummallisiin tuloksiin. Vaikka tutkimuksessa esitetään, että musiikin tanssittavuus ei ole muuttunut vuosikymmenien aikana, kertoo moisen attribuutin kriitikitön soveltaminen jo aikamoisesta typeryydestä. Toivottavasti tutkimuksessa - tai edes Guardianin artikkelissa - on kyse vain ironiasta.

Määrällisen tutkimuksen tekeminen ei ole helppoa, vaikka näyttäisi siltä, että on valmis aineisto käsissä (niin kuin Echo Nestillä kappaletietokanta).