tiistai 6. elokuuta 2013

Työnteon uusista muodoista

Suomen Kuvalehti kirjoitti 26.7.2013 työteon uusista muodoista otsikolla "Työ liikkeessä". Myös Kudos ja Kulttuuriosuuskunta Uulu olivat päässeet juttuun mukaan. Siteeraan jutun kirjoittajaa, toimittaja Päivi Ängeslevää sivulta 28:

"[..] on syntynyt uuden työn ammattilainen, jossa sekoittuvat erilaiset roolit työntekijänä, tuottajana, esimiehenä yrittäjänä, asiakkaana ja harrastajana. Vähän niin kuin etnomusikologi Lari Aaltonen. 
 Kudos on humanististen alan tutkijoiden kollektiivi Tampereella. Löysin Kudoksen netistä, ja nyt istun vanhassa hirsitalossa Pispalassa 36-vuotiaan Lari Aaltosen kanssa. Olen ymmälläni muodikkaasta kollektiivi-termistä, joka voi tarkoittaa yhtä lailla yritystä kuin voittoa tavoittelematonta yhdistystä. 
 Aaltonen selittää Kudoksen ajatusta: "Kollektiivi on epämuodollinen yhteisö, ja meille tapa virallistaa yhteistyö. Kudoksella on nettisivut, ja selkein syy Kudokselle on tuoda esiin meidän työtämme ja saada sille julkisuutta." 
 Aaltonen jatkaa, että Kudoksen tutkijat tekevät omia töitään, kuten hän väitöskirjaansa 2000-luvun maailmanmusiikin toiseudesta, mutta myös auttavat toisiaan, kuten lukevat toistensa tekstejä ja kehittelevät tutkimusideoita. Auttaminen on vapaaehtoista, ja siitä saa kieltäytyä. 
Kudos on poikinut myös yhteistyötä, kuten yhteisjulkaisuja. Moni on kysellyt, miten Kudokseen voi liittyä. Mutta Aaltonen vastaa: "Kudos ei ole avoin, eikä siitä tule herrakerhoa". 
Kudos kokoontuu Pispalan puutalossa, Kulttuuriosuuskunta Uulun tiloissa.
Myös Uulu syntyi freelancereiden ja opiskelijoiden yhteisöstä, joka löysi osuuskunnasta sopivan yritysmuodon työskennellä yhdessä. Jäseniä on seitsemän. Osuuskunta veloittaa 5–20 prosenttia jäsentensä palkkioista, mikä on enemmän kuin Elli Vuorisen Paperihatussa. 
Aaltonen on osuuskunnan hallituksen puheenjohtaja. Uulussa hän on työntekijä ja yrittäjä, tuottaja ja joskus esimieskin, sillä Uulu on työllistänyt kulttuurialan freelencereita. 
"Uulua ei perustettu voiton maksimoimiseksi vaan musiikkialan edistämiseksi. Uulu on meille tärkeä tapa olla mukana Suomen musiikkielämässä ja tehdä merkityksellistä työtä." 
Huomaan, että Aaltonen suhtautuu osuuskuntaan ristiriitaisesti. Hänen mielestään työn pitää olla kivaa ja yhteisöllistä, mutta häntä pännii se, ettei osuuskunta ole tarpeeksi uskottava yritysmuoto rahaa tekevien yritysten maailmassa."

Tahtoisin tässä tarkentaa ja selventää viimeisen kappaleen "ristiriitaista" kantaani osuuskuntatoimintaan. Edellisestä tulkinnasta saa sellaisen kuvan, että mielestäni rahan tekeminen tai yritystoiminta ei lähtökohtaisesti voisi olla kivaa tai yhteisöllistä. Tämä ei pidä paikkaansa.

Se, mikä minua sananmukaisesti pännii on se, että osuuskuntayrittäminen mielletään harrasteluksi tai puuhasteluksi. Se, onko työ kivaa tai yhteisöllistä, ei varsinaisesti liity osuuskuntayrittämiseen vaan omaan mielipiteeseeni työstä ja sen merkityksellisyydestä ihmiselämässä.

Osuuskuntatoiminta on yrittämistä. Palvelutuotteet, joita muotoilemme Uulussa, ovat ammattilaisten kehittelemiä ja toteuttamia. Niiden markkinointi ja myynti toimii normaalin yritysmaailman mukaisesti. Osuuskuntalakia lainaten (1 luku, 2¶): "Osuuskunnan tarkoituksena on jäsenten taloudenpidon tai elinkeinon tukemiseksi harjoittaa taloudellista toimintaa siten, että jäsenet käyttävät hyväkseen osuuskunnan tarjoamia palveluita taikka palveluita, jotka osuuskunta järjestää tytäryhteisönsä avulla tai muulla tavalla. Osuuskunnan säännöissä voidaan kuitenkin määrätä, että osuuskunnan tarkoitus on pääasiassa aatteellisen tarkoituksen yhteinen toteuttaminen."

Se, että töissä on mukavaa tai että tekee itselleen tai yhteiskunnallisesti merkityksellisiä asioita ilman tarvetta voittojen maksimointiin (johon lain viimeisessä virkkeessä annetaan mahdollisuus), on mielestäni osuuskuntayrittämisen yksi merkittävimmistä eduista suhteessa esimerkiksi osakeyhtiöyrittämiseen. Osakeyhtiölaissa sanotaan yksiselitteisesti, että "Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin." (Osakeyhtiölaki 1 luku, 5¶). Suomalainen käytäntö on useimmiten painottanut eniten ensimmäistä lausetta. Toisaalta, ehkä jonkinlainen muutos on meilläkin näkyvissä, mikäli uskomme esim. Tuomo Kauttua. Osuuskunta tarjoaa yrittämiseen myös näkökulman, jonka mukaan kaikkea ei tarvitse laittaa yhden kortin varaan – yrittäminen ei ole niin totaalista ja kuten Suomen Kuvalehden jutustakin käy ilmi, osalle osuuskuntayrittäjistä tietynlainen "osa-aikayrittäminen" on tärkeää.

Toivoisin, että nykyisen "pakkoyrittäjyyden" ja"yrittäjähenkisyyden" (ks. Minna Lindgrenin kolumni Helsingin sanomissa 4.8.2013) aikakaudella turha eri yritysmuotojen polarisointi jäisi taustalle ja yrityksiä arvioitaisiin niiden toiminnan ja tuotteiden pohjalta, ei varsinaisen yritysmuodon perusteella. Ei kaikki yrittäminen murenna yhteiskuntaa, vaikka olenkin Lingrenin kanssa pitkälle samaa mieltä yksityistämisen ja ulkoistamisen ongelmista.

Summa summarum: yritys voi olla lajinsa kärkeä ja tarjota huipputuotteita ja -palveluita vaikka sen työtekijöillä olisi kivaa ja vaikka työntekijät toimisivat yrittäjinä vain osan ajastaan. Kyseessä ei ole ajatusten ristiriita vaan nimenomaan ne työn uudet muodot, ne monet roolit joita tämän päivän työelämä tekijälleen suo (tai johon se pakottaa).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti